Tuukka Ahopelto
Liikuntapedagogiikalle 2018
Kuka olet ja mistä tulet?
Terveppä terve! Nimi oli Ahopellon Tuukka, Seinäjoelta.
Minkälainen laji- ja koulutustausta sinulla on?
Mun lajitausta koostuu hiihdosta ja futiksesta. Hiihto numero uno ja futis kakkosena. Nykyään pyrin pitämään omasta kunnosta hyvää huolta. N. 5 vuotta sitten abban papereilla pihalle lukiosta.
Miten valmistautumisesi rakentui?
lmottauduin Liikunnalle.fi -kurssille hyvissä ajoin. Asetin itselleni selkeän päivämäärän, jolloin aloitin valmistautumisen pääsykokeisiin. Se oli suurin piirtein juuri näihin aikoihin viime vuonna. Omaa luku-urakkaa helpotti suuresti valmennustiimin laatima lukusuunnitelma, joka kalenteria 0 kertaa elämänsä aikana täyttäneeltä ei olisi omin voimin onnistunut. Luku-urakan aloitin Huippu-urheiluvalmennus-kirjalla, joka on jokaisen liikunnalle pyrkivän raamattu 1. vaiheen kirjalliseen kokeeseen saakka.
Minkälainen oli normaali pääsykokeisiin valmistautumispäiväsi?
Aloitin oman valmistautumisen omasta mielestäni juuri sopivaan aikaan, jolloin lukemista ei kertynyt todellakaan liikaa viikottain. Kun luin, niin luin ne tiukat pari tuntia, sitten kirja sivuun ja muuta mielen päälle. Switch on ja off meiningillä niin sanotusti. Nukuin aina hyvät yöunet ja söin tuhdit aamupalat ennen lukemista. Joskus lukeminen saattoi alkaa vasta 2 aikaan päivällä, mutta se toimi itselle. Kun aloitti ajoissa, niin ei noussut savu korvista ja sai hyvin jaksotettua jokaiselle päivälle sen yhden pääteeman, jota opiskeli. Lukemisen päälle/välissä reenasin urheilutaitoja, jotka olivat eniten ruosteessa.
Miten motivoit itseäsi ennen kaikkea vaikeilla hetkillä pääsykokeisiin valmistautuessasi?
Sisäinen motivaatio ja polttava halu ansaita opiskelupaikka liikunnalta olivat kaiken A ja O valmistautuessa.
Mikä oli parasta pääsykokeisiin valmistautumisessa?
Valmistautumisessa parasta oli se, kun pääsykokeisiin oli vain muutama päivä ja fiilis oli, että mitään en olis tehnyt toisin. Meni miten meni.
Miten Liikunnalle.fi -valmennuskurssi auttoi sinua onnistumaan pääsykokeissa?
Liikunnalle.fi -valmennuskurssi tarjoaa kaiken, mitä vaaditaan nappisuoritukseen pääsykokeissa. Ei kai siihen mitään lisäämään. Loput on sitten ihan itsestä kiinni.
Millainen päivä oli 26.6.2018?
Siinä tuli näppäiltyä konsolia ja joka toinen minuutti sitä luuria, että onko ne tulokset jo tulleet. Sitten ne viimein tulivat ja varsin ilahduttavia uutisiahan ne olivat. Parempaa fiilistä saa kyllä hakea, kun se kova työ palkitaan.
Millaista opiskelu liikunnalla on ollut?
Opiskelu lähtee heti käyntiin melko kovalla tahdilla. Kurssit polkaistaan käyntiin ja samalla tutustutaan opiskelutovereihin. Päivät ovat aika kuormittavia ja paljon tulee uutta infoa, mutta käytännön kautta hommat rupeavat rullaamaan. Ensimmäisillä viikoilla on vähintäänkin suotavaa osallistua kaikkeen mahdolliseen yhteiseen aktiviteettiin. Se on hupia se! Toivottavasti ensi syksynä löytyisi joku, josta olisi edes vähäsen haastetta puhuttaessa pöytätenniksestä...
Mainitse yksi opintojen ulkopuolinen asia, jonka koulupaikka on tuonut elämääsi ja kuvaile asiaa/tapahtuma hieman?
Opiskelun myötä pyöräilykilometrien karttuminen ja sitä kautta raudanlujat gluteus maximukset.
Mitä sanoisit nyt itsellesi, joka miettii liikunnalle hakemista?
Motivaatiolla 1. vaihe, ja 2. vaiheessa muodosta realistinen kuva omista taidoistasi. Keskity omiin heikompiin osa-alueisiin ja löydä sisäinen luottamus omiin kykyihin. Älä luovuta! Hyvänä esimerkkinä V-mäinen noidannuoli viikko pari ennen toista vaihetta, mutta silti puskettiin ihmeparantumisen ja positiivisen ajattelun kautta sisään. Älkää pliis rikkoko itseänne innosta puhkuessanne. Alkulämmittelyä ei kannata pitää vitsinä.