JOEL WENNING
Liikuntabiologialle 2016
Kuka olet ja mistä tulet?
Olen Joel Wenning, 21-vuotta. Olen kotoisin Forssasta, mutta kävin lukion Tampereella ja piipahdin vuoden Vierumäellä.
Minkälainen laji- ja koulutustausta sinulla on?
Olen harrastanut monia pallopelejä. Nyt kuitenkin olen viihtynyt pitkään salibandyn parissa ja sen ohella pyrin harrastamaan leijalautailua aina kun sää ja aika sen sallivat. Ennen opintojani liikunnalla opiskelin vuoden Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa Vierumäellä liikunnanohjaajaksi.
Miksi hait liikunnalle?
Liikunta on aina ollut ykkösjuttu elämässäni ja se asia, josta nautin eniten. Kun olin yläasteella tuli meidän kouluun sijaiseksi eräs nuori mies, joka oli hakemassa opiskelemaan liikuntatieteelliseen. Tämä mies sekä oma oponi kertoivat minulle ensimmäistä kertaa liikuntatieteellisestä ja siitä lähtien se on ollut mielessäni. Harkitsin myös pitkään lääkärin uraa, mutta ehkä se toive tuli enemmän perheen puolelta kuin omasta mieltymyksestäni kyseistä alaa kohtaan.
Mitä hait opiskelemaan?
Ensimmäisellä kerralla hain opiskelemaan liikuntapedagogiikkaa, mutta opiskellessani Vierumäellä minulle tuli selväksi, että olen kiinnostunut enemmän liikunnan vaikutuksista elimistöön, enkä niinkään liikunnan opettamisesta.
Miten valmistauduit?
Ensimmäisellä kerralla hakiessani olin armeijan leivissä. Tuolloin lukeminen jäi vähälle, enkä päässyt ensimmäisestä vaiheesta lävitse. Toisella kerralla kuitenkin päätin, että menen sisään. Harjoittelin lajitaitoja pitkin syksyä ja keväällä odottikin oikea luku-urakka, kun siinä sivussa piti hoitaa vielä ammattikorkeakoulussa opiskelukin. Meitä oli kuitenkin useampi Vierumäeltä hakemassa liikunnalle, jolloin vertaistuen saanti oli lähes päivittäistä.
Omat heikkoudet ja vahvuudet?
Minun heikkoudet sijaitsivat ehdottomasti rytmiikan sekä telinevoimistelun puolella. Valmennuskurssin videot sekä valmentajien antamat vinkit auttoivat erityisesti näissä heikoissa osioissa. En minä vieläkään mikään mestari niissä ole, mutta sain raavittua niistäkin osioista tarpeelliset pisteet kasaan. Vahvuudet taas sijaitsevat ehdottomasti palloilun puolella lajitaustastani johtuen.
Mikä oli ratkaisevaa liikunnalle pääsemiseksi?
Niin kuin aikaisemmin mainitsin, tällä kertaa olin päättänyt, että menen liikunnalle, enkä vain hae sinne. Asennemuutos, liikunnalle.fi tiimin antama ohjeistus sekä tuki olivat erittäin suuressa roolissa liikunnalle pääsemisessä. Lisäksi kirjallisen kokeen valmennus poimi minun mielestä todella keskeiset asiat ja hyvät tärpit, mikä helpotti kokonaisuuden hahmottamista ja lukutaakkaa opiskelun ohella.
Millaista liikunnalla on ollut ja miten olet viihtynyt?
En olisi odottanut, että täällä on niin monenlaista porukkaa. Jollain tavalla kaikki ovat samanlaisia (kaikilla on ainakin liikunta intohimona), mutta toisaalta kaikki ovat erilaisia hienoja persoonia. Me ensimmäisen vuoden liikuntabiologian opiskelijat olemme myös vapaa-ajalla paljon yhdessä ja luemme usein kirjastossa yhdessä tentteihin. Jonkin verran on päässyt tutustumaan myös pedan ja vanhempien vuosikurssien opiskelijoihin ja kaikki ovat todella mukavia toisilleen. Täällä tulee tehtyä todella paljon asioita, joita ei olisi muuten luultavasti koskaan tehnyt kuten kokeiltua seiväshyppyä, pelattua vesipalloa, osallistuttua vesiliukumäen laskukilpailuihin sekä lähdettyä mystiselle metsäretkelle.