Eveliina Viljanen

EVELIINA VILJANEN

Liikuntapedagogiikalle 2018

Kuka olet ja mistä tulet?

Olen Eveliina, 22-vuotias ensimmäisen vuoden liikuntapedagogiikan opiskelija Porista.

Minkälainen laji- ja koulutustausta sinulla on?

Oma lajitaustani on taitoluistelu. Aloitin luistelun 5-vuotiaana ja kilpailin 15 vuotta yksinluistelussa aikuisten sm-tasolla asti. Nykyään käyn luistelemassa omaksi ilokseni ja vapaa-ajalla tykkään lisäksi tehdä monipuolisesti erilaista voimaharjoittelua. Koulutustaustana minulla on käytynä lukio, sekä ennen liikunnalle pääsyä opiskelin yhden vuoden liikunnanohjausta monimuoto-opiskeluna.

Miten valmistautumisesi rakentui?

Valmistautumiseni pääsykokeisiin ei ollut helpointa, sillä samaan aikaan opiskelin ja kävin

myös töissä. Kaikista stressaavimmaksi koin valmistautumisen kirjalliseen kokeeseen sillä ajattelin, että se olisi pääsykokeiden haastavin osuus itselleni ja sen vuoksi päätinkin osallistua kirjallisen kokeen valmennuskurssille. Hakiessani toista kertaa liikunnalle, tiesin mitä liikuntakokeissa olisi tiedossa ja luotinkin siihen, että ne tulisivat menemään hyvin, jos sinne pääsisin. Kevään mittaan ennen kirjallisen kokeen materiaalien julkaisua harjoittelin rennosti erilaisia lajeja ja lähempänä pääsykokeita keskityin intensiivisemmin heikkouksien harjoitteluun. Aikatauluttaminen ja lukemisen suunnittelu oli itselleni ehdottoman tärkeää, koska päivät olivat melko täysiä töiden ja opintojen ohella. Lukemiseen auttoi huomattavasti valmennuskurssilta saadut muistiinpanot, materiaalit ja ryhmän tuki.

Minkälainen oli normaali pääsykokeisiin valmistautumispäiväsi?

Tavallinen pääsykokeisiin valmistautumispäivä koostui töistä, lukemisesta sekä liikuntakokeisiin harjoittelusta. Monimuoto-opiskelu mahdollisti sen, että pystyin tekemään koulutehtäviä silloin, kun kerkesin ja siten pystyin keskittymään enemmän pääsykokeisiin lukemiseen. Käytin päivässä aikaa lukemiseen noin kolme tuntia ja tunnin käytin liikuntakokeisiin harjoitteluun. Lähempänä kokeita tuntimäärät nousivat vielä ja saatoin harjoitella 2 kertaa päivässä. Tärkeää valmistautumisessa oli myös pitää välipäiviä, jolloin keskityin kavereiden näkemiseen tai muuhun mukavaan vapaa-ajan viettoon.

Miten motivoit itseäsi ennen kaikkea vaikeilla hetkillä pääsykokeisiin valmistautuessasi?

Vaikeimpina hetkinä yritin psyykata itseäni ja pyrkiä ajattelemaan mahdollisimman positiivisesti. Ajatus opiskelupaikasta oli niin kirkkaana mielessäni, että sen voimalla jaksoin painaa ja tehdä töitä, vaikka raskasta valmistautuminen välillä oli. Lisäksi perheeltä ja kavereilta saatu kannustus ja tuki oli erittäin tärkeää!

Mikä oli parasta pääsykokeisiin valmistautumisessa?

Parasta valmistautumisessa oli liikuntakokeisiin harjoittelu. Oli helpottava ja mahtava tunne, kun sain kuulla pääseväni toiseen vaiheeseen ja intoa täynnä jatkoin intensiivisesti harjoittelua kokeita varten. Parasta oli huomata kuinka heikkoudetkin alkoi sitkeän harjoittelun myötä kehittyä ja onnistumisia alkoi tulla!

Miten Liikunnalle.fi -valmennuskurssi auttoi sinua onnistumaan pääsykokeissa?

Kirjallisen kokeen valmennuskurssi auttoi itseäni paljon lukuprosessissa ja valmistautumisessa kokeeseen. Koska koin, että kirjallinen koe olisi itselleni haastavin osuus. Kurssilta saadut materiaalit ja vinkit helpottivat huomattavasti luku-urakkaa. Erityisesti koen, että haastavimpien artikkelien läpikäynti ja niihin saadut vinkit olivat ehdottoman tärkeitä itselleni.

Millainen päivä oli 26.6.2018?

Muistan, että olin töissä, kun sain kuulla tulosten tulleen Opintopolkuun. En uskaltanut kuitenkaan työpäivän aikana mennä katsomaan tulosta, vaan tein sen vasta kotiin päästyäni. Työpäivä tuntui ikuisuudelta ja päässäni oli monenlaisia ajatuksia. Kotona en ollut uskoa todeksi, kun luin tietokoneen näytöltä tuloksia. Olin sanaton ja sisälläni myllertäneitä ilon ja onnellisuuden tunteita on vaikea kuvailla! En unohda tuota päivää ja hetkeä varmasti ikinä.

Millaista opiskelu liikunnalla on ollut?

Tähän asti opiskelu liikunnalla on ollut huippua ja olen saanut tutustua aivan mahtaviin tyyppeihin! Vaikka opiskelu on ollut ajoittain rankkaa ja päivät kiireisiä, kun pitää liikkua liikuntaympäristöstä toiseen, on silti aktiiviset päivät ja liikuntademot olleet parasta koulussa! Hyppytunneilla on mukavaa mennä telinesaliin temppuilemaan kavereiden kanssa tai esimerkiksi käydä salilla tai pystyttää hauskat pingispelit!

Mainitse yksi opintojen ulkopuolinen asia, jonka koulupaikka on tuonut elämääsi ja kuvaile asiaa/tapahtuma hieman?

Muutettuani Jyväskylään on opintojen ulkopuolellakin riittänyt mukavaa tekemistä. Aloitin korkeakoululiikunnan kautta crossfitin ja lisäksi olen käynyt myös muilla korkeakoululiikunnan tunneilla kokeilemassa uusia lajeja!

Mitä sanoisit nyt itsellesi, joka miettii liikunnalle hakemista? 

Jos hakisin nyt liikunnalle, neuvoisin ja kannustaisin itseäni tekemään sinnikkäästi töitä tavoitteideni eteen, jossain vaiheessa tehty työ palkitaan aivan varmasti. Pettymyksistä ei kannata lannistua, vaan sisuuntua ja yrittää uudelleen!